Life is like a box of chocolates, you never know what you're gonna get

19.03.2013 YFU

Matilda, vaihto-oppilas Ranskassa

6,5 kuukautta takana, 3,5 edessä. Ei sitä oikeesti pysty tajuu miten
nopeesti aika kulkee. Justhan mä lähin suomen maakamaralta muiden
suomivaihtareiden kanssa ja nyt on yks kolmasosa vuodesta jäljellä. Jotenki aina kun sanoo ääneen tai kirjottaa ton niin todellisuus ja
paniikki iskee päin naamaa. Ei silleen etten haluis palata suomeen, mut
samalla en haluu jättää mun elämää täällä. ristiriitasta. Muistan kun
ennen kun lähin tänne nii katoin mun kalenteria, jossa 30.8. kohalla oli
kirjotettun isolla LÄHTÖ ja sitä ennen kaikki päivät oli täyteen
ahdettui, mut loput sivut oliki sitte tyhjyyttä täynnä. Toi kuvaa aik
hyvin sitä, miten mulla ei ollu mitään hajuu mitä edessä odotti mut
tässä sitä nyt ollaan.


Yks asia, joka vaihdos ehk kaikkein parasta on se miten huomaa ittensä
kasvavan (eikä vain henkisesti hehheh). Kuka tahansa, joka laitetaan
”yksin” vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin huomaa kyllä jonkin
ajan päästä, kuinka asioita kattoo ihan uusin silmin ja kuinka rohkeutta
avata suunta tai ilmaista itteään kertyy päivä päivält lisää. Muistan
kun jossain yfu valmennuksessa sanottiin että kun pystyy osallistumaan
ruokapöytäkeskusteluun niin voi sanoa että omaa hyvän kielitaidon. Kun
mun hostisä joskus joulua ennen totes et mä pälpätän ruokapöydäs ihan
yhtä paljon kun hostsiskotkin niin huomasin itekkin kuinka paljon mun
ranskan puhuminen oli kehittyny. Nykyään ranskan puhumista ei ees
ajattele, se vaan tulee suusta ulos ekassa lauseessa aamulla ja ihan
missä tilanteessa vaan sen jälkeen.


Vaik mä oon tavannu täällä ihan mahtavii ihmisii ja saanu paljon
hyväpäiväntuttui ja oikeita ystävii, niin ei ne tuu ikinä korvaa kaikkia
ihmisiä suomessa. Tuun kyl aina muistaa kaikki nää ranskalaiset, jotka
on auttanu mua kun oon ollu täysin lost, jotka on nauranu mun
puhumistavalle, jotka on näyttäny mulle siistejä paikkoja ja jotka on
jakanu kaikkii huippu hetkii mun kanssa. Se on ihan varma. Näihin
ranskalaisiin sisältyy tietysti kans hostperhe, joka on väistämättä
tärkein osa koko vaihtovuotta ja jonka suhteen tiiän et mul on käyny
ihan älyttömän hyvä tuuri. Ne on vieny mua kaikkialle, hostsiskot ei oo
saanu mua tuntee yksinäiseks kun ne on kaikki kolme ihan yhtä hölmöi kun
mäki, ne on säilyttäny kärsivällisyytensä ja kaikesta tästä oon super
kiitollinen. Ja nyt kun puhutaan ihmisistä nii on pakko mainita
vaihtarit. Me muodostetaan täs maailmas kyl joku ihan oma kansa vaikka
tullaankin maapallon joka kolkasta. Jos laittaa vaihtareita, ihan sama
mitä kansallisuutta tai kieltä puhuvia, samaan paikkaan samaa aikaa, nii
voi olla varma et viihtyy keskenänsä. On ihan varmaa et mun
vaihtarikaverit kuuluu tääl kyl parhaimmistoon mun kavereista.

Jos joku joskus kysyis multa et valitsisinko mielummin ranskan vai
suomen nii en varmaa osais vastata. Tai jos multa kysyttäis ees et miten
suomalainen ja ranskalainen kulttuuri eroo toisistaan (jota taitaa jo
muute olla kysytty) nii en osais vastata siihenkään. Nää kulttuurit on
vaan täysin erilaiset, mut pidän molemmista. Tietysti oon pohjimmiltani
suomalainen enkä vaihtais sitä mihinkään, mutta kyl mussa riittää tilaa
myös ranskalaiselle minälleni, joka tulee pysymään siellä koko mun
loppuelämän ajan.



Uusimmat blogit

04.03.2015 Florida Lue lisää »
26.02.2015 Eroja Lue lisää »
28.02.2014 Berlin Lue lisää »
22.12.2011 Lue lisää »

    Vaihto-oppilaita maailmalla