Mitä kaikkea lomaviikkoon on mahtunut?

05.11.2013 YFU

Ella, Saksa

Älkää pettykö, tylsä ja kuvaton postaus tiedossa. Niin paljon kaikkia juttuja, etten millään paremmin ehdi kirjoitella ja maanantaina alkaa rullaamaan taas mun hullu arki! Mutta tässä teille jotain luettavaa, että tiiätte mun olevan hengissä.

Mutta siis mitä tähän lomaviikkoon onkaan mahtunut?

– oon laulanut lehmille joululauluja

-saanut hepulin heinäpaalien kanssa, ette arvaakaan miten raskasta hommaa on ruokkia lehmiä

– ollut lehmienruokana

– todennut, että lehmillä on jotain mua vastaan (kummasti kakkivat jokaikinen kerta mun päälle) 

– nähnyt 20 kynittyä kanaa keittiössä

– jonka jälkeen tehnyt suursiivouksen hirmuisen höyhenvyöryn takia

– ollut Augsburgissa

– ja joutunut vararikkoon

– muuttanut tyylinsä

– syönyt parhaimman täytetyn patongin elämässään

– nauruhepuloinut bussipysäkillä kaverin kanssa

– odottanut bussia, joka ei ikinä tullutkaan

– ollut kirkossa, jonka jälkeen kulkenut kulkueessa hautausmaalle

– todennut, että saksalaiset haudat ovat kuin pieniä puutarhoja, OIKEASTI, niin kauniita, voisi sanoa taideteoksiksi

– syönyt kirsikkakakkua, vaikka inhoan kirsikoita

– saanut postia

– harjoitellut, miten saksan adjektiivit taipuu

– oli muuten erityisen hauska oppitunti adjektiiveista hostäidin kanssa

– saanut hepuleita

– yrittänyt hirmuisen taistelun seurauksena katsoa the voice of germanya (lopullinen kompromissi, katson sitä ilman ääntä)

– suojellut pullataikinaa

– oivaltanut miksi on olemassa kahdenvärisiä kananmunia

– keksinyt, miten tommonen ihmeroskis avataan

– huomannut bussipysäkkinsä vieressä valtavan kokoisen urheilukentän

Että tälläista tänään.



Uusimmat blogit

04.03.2015 Florida Lue lisää »
26.02.2015 Eroja Lue lisää »
28.02.2014 Berlin Lue lisää »
22.12.2011 Lue lisää »

    Vaihto-oppilaita maailmalla