Mittaamattoman arvokas vuosi Meksikossa

01.06.2017 Jaakko Meksiko

Saavuin Meksikoon elokuussa 2016. Heti lentokoneen laskeutuessa tunsin mahassani kumman tunteen, ymmärsin että matkani ja vuoteni poissa kotoa oli viimeinkin alkanut. Matka lentokentältä valmennusleirille kului maisemia katsellessa ja omissa ajatuksissani. Samalla tavalla kului matka kohti uutta kotiani, hiljaisissa merkeissä. Kun vihdoin astuin porteista ja ovista sisään uuteen olohuoneeseeni, istahdin oranssille kukkakuvioidulle sohvalle ja huokaisin. Päässäni oli vain yksi ajatus: ”Täällä sitten olisi tarkoitus asua seuraavan vuoden ajan”.

Nyt melkein vuoteni päättäneenä makaan samaisessa olohuoneessa sohvalla, millä olen nukkunut, viettänyt aikaa perheeni kanssa telkkaria katsellen, nauranut kehnoille vitseille sekä kerännyt muistoja ihanista hetkistä vuoteni varrelta. Minusta tuntuu, että tämä nimenomainen sohva, minun pienessä kylässäni, yli 10 000 km päässä toisesta kodistani, on jo osa minua.

Tunnen sisälläni että olen loppujen lopuksi tyytyväinen vuoteeni, vaikka juhlaa se todellakaan ei aina ollut. Virheitä tuli tehtyä, mutta en niitäkän vaihtaisi pois jos siihen pystyisin. Parhaat muistot ovatkin juuri jääneet mieleen yllättävistä vahingoista ja muista sen kaltaisista tapahtumista.

Olen kasvanut ja itsenäistynyt henkilönä aivan hirveästi. Se pistää ajattelemaan kuinka kallis ja mittaamattoman arvokas tämä vuosi on minulle ollut. Olen sillä tavoin onnekas, että asun Euroopassa missä liikkuminen on helppoa ja pystyn siis näkemään joitaikin ystäviäni kun siihen on halua! Kaikilla ei tätä mahdollisuutta ja helppoutta ole.

Pohjimmaisena mieleeni ovat painuneet juurikin ihmiset. Ystävät, tutut, vanhemmat sekä sisarukset ovat täyttäneet olohuoneemme sohvan, samaisen jolla tällä hetkellä istun. Se sohva on kuin kupla, joka pitää sisällään kaiken vuoteni sisällön, hyvät ja huonot hetket, joka ikisen halauksen sekä naurun. Ja tämä kupla tulee olemaan sisälläni koko elämäni ajan.

Olen kuullut paljon muiden ihmisten kokemuksia heidän viimeisistä päivistään: jäähyväisbileitä, kalliita matkoja sekä muita hienon kuuloisia ideoita ja retkiä. Minulle tämä viimeinen viikkoni on alkanut rauhallisesti kuin mikä tahansa viikko. Vanhempani käyvät töissä, ystäväni istuvat edelleenkin koulussa ja minä teen mitä aina teen, joka on milloin mitäkin.

Viimeisten päivien aikana olen ollut hieman alakuloinen, olen miettinyt kaikkea mitä olen tehnyt, mitä olisin halunnut tehdä sekä mitä ei olisi pitänyt tehdä.

On ihmeellistä miten yksi vuosi voi muuttaa ihmistä niin paljon, että hän pystyy itsekin näkemään muutoksen. En ole enää se sama 16-vuotias lapsi Helsinki-Vantaan kentällä hymyssä suin iloisena, viattomana, jännittyneenä ja mistään mitään tietämättömänä matkalla kohti elämäni seikkailua. Nyt tunnen olevani se 17-vuotias nuori, sisin täynnä muistoja ja kokemuksia, ajatuksia sekä ideoita, joka viimeinkin on palaamassa kotiinsa ja aloittamassa uuden osan elämästään. Mikään ei tule koskaan enää olemaan samaa, koska olen itsekin erilainen – mutta silti samanlainen.

Tässä vaiheessa odotan innolla paluutani ja sitä, että pääsen takaisin perheeni pariin. Samalla ajatukset ovat haikeita, sillä minun täytää jättää tämä toinen, erillainen elämäni taakse. On vääryys, että vihdoin kun elämä on alkanut helpottua ja vihdoin tunnet olevasi osa tätä toista kulttuuria, se viedään sinulta pois. Mutta kukaan ei pysty olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa.

”Pruébalo, porque si no lo hagas, te arrepentirás de toda tu vida”
-Jesus Lopez



Uusimmat blogit

04.03.2015 Florida Lue lisää »
26.02.2015 Eroja Lue lisää »
28.02.2014 Berlin Lue lisää »
22.12.2011 Lue lisää »

    Vaihto-oppilaita maailmalla