Suomi on yllättävän vaikeaa

02.11.2010 YFU

-Say something!

-Something…
-No, in Finnish!
-Jotain
-What does that mean?
-Something…
Ihmiset ei ikinä kyllästy tähän. Ja en minäkään, on aina niin hupaisaa kuulla miten nämä amerikkalaiset koittavat lausua ja ääntää suomea. Tässä yhtenä päivänä yksi ystävistäni halusi tietää mikä ”school” on suomeksi. No, vastasin että koulu. Tämä sana tuotti naurua koko matematiikan tunniksi…
”Kolo” ”Kolu” ”Kalu” ”Kulo”
Suomi on yllättävän vaikeaa.
Nyt on sitten omat Homecomingit koettu, ja no, lyhyesti kuvailtuna!!!!!!!!! Koko Homecoming viikko oli uskomaton. Joka päivä oli erilainen pukeutumisteema, ja koko koulu, mukaan lukien pojat, pukeutuivat ja panostivat asuihinsa. Perjantaina oli tanssit ja lauantaina jalkapallopeli. Tanssit olivat täysin erilaiset kuin mistä aiemmin kerroin, ja viihdyin todella hyvin, osa toki parini ansiota.
Tanssien jälkeen pääsin kokemaan jotain aivan karmaisevan uutta. Koko lokakuu on yhtä ”kauhua”, koska tämä on Halloween-kuukausi. Siis asiaan, tanssien jälkeen oli Corn mazen aika. Corn maze on valtava maissipelto, josta on tarkoitus löytää ulos. Ulos löytäminen ei ole vaikeaa, maissin keskellä kulkee selkeä reitti, mutta tuo reitti on täynnä otteita kauhuelokuvista. Minä esimerkiksi törmäsin Kaunaan, Perjantai 13-Jasoniin ynnä muihin. Kokemus oli todella pelottava! Mutta myös mahtava!
Ihmiset itkivät ja kiljuivat ja saimme jopa Teksasin moottorisahamurhaajan peräämme. Siinä karkuun juostessamme yksi pojista taklasi toisen ja lensimme kaikki kaaressa keskelle peltoa. Tuossa rytäkässä onnistuin venäyttämään käsilihakseni, mutta nyt käteni toimii taas.
Jälkikäteen sain myös kuumeen, mutta en olisi jättänyt tuota kokemusta väliin mistään hinnasta, en mistään.
Elämä hymyilee ja niin hymyilen minäkin. Ihmiset ovat niin mahtavia, ja olen jo saanut pari todella hyvää ystävää. Ystäväkulttuuuri on tosin hyvin erilainen kuin Suomessa. Täällä ei ”hengailla” joka päivä porukalla. Aika kuluu harjoituksissa ja töissä, myös viikonloppuina. Minua tämä ei haittaa, päinvastoin. Tapaan omat ystäväni päivittäin jalkapalloharkoissa, ja no viikonloput kuluvat melko lailla koulutöitä tehdessä.
Muitakin eroja on. Suomessa ikä on melko suuri kysymys niin ystävien kuin seurustelun suhteen. Jos Suomessa tyttö seurustelee nuoremman pojan kanssa… No, se on outoa, mutta täällä iällä ei ole väliä. Yksi hyvistä ystävistäni, joka siellä olisi lukion kolmannella, seurustelee pojan kanssa, joka siellä olisi ysillä. Eikä tässä ole mitään outoa tai ihmeellistä. Sama kaava toistuu ystävissä, kukaan ei välitä minkä ikäisiä ystäväsi ovat. Tämä on minusta aivan todella mahtavaa, sillä todella, mitä väliä iällä on?
Päivä päivän jälkeen pääsen yhä enemmän sisälle tähän kulttuuriin, ja päivä päivältä rakastun yhä enemmän tähän kulttuuriin ja maahan. Aika kuluu niin nopeasti. Olen ollut täällä jo kaksi kuukautta, ja en ole yhtään huomannut ajankulua. Tuntuu kuin olisin ollut täällä aina, ja kuin kuuluisin tänne. Suomi vaipuu pikkuhiljaa taka-alalle aivoissani…
Tulikin mieleeni, noin viikko enää ja tapaan ensimmäistä kertaa host-veljeni. Kris palaa ilmavoimista piakkoin, ja elämämme täyttyy jääkiekosta. Kris nimittäin pelaa jääkiekkoa, ei tosin NHL-tasolla, mutta kuitenkin.
Ensi kerralla sitten lisää terveisiä täältä. Olette toki yhä rakkaita siellä Suomessa, mutta nyt olen täällä, ja elän tässä hetkessä, joten pahoitteluni, USA on nyt ykkönen…
Porilainen Oona on coloradolaisen high schoolin vaihto-oppilas. Linkki Oonan omaan blogiin löytyy linkkilistasta.


Uusimmat blogit

04.03.2015 Florida Lue lisää »
26.02.2015 Eroja Lue lisää »
28.02.2014 Berlin Lue lisää »
22.12.2011 Lue lisää »

    Vaihto-oppilaita maailmalla