Vaihtovuosi Kalliovuorten juurella

26.09.2011 YFU

Istuin lentokoneessa ja näin suuret kalliovuoret pyöreähköstä ikkunasta. Jännitti, sydäntä hakkasi ja kädet hikosivat. En voinut uskoa, että olen vihdonkin siellä, mistä olin haaveillut koko nuoruuteni. Kuitenkin samalla mietin mihin olin oikein ryhtynyt ja kestäisinkö tuon kaiken.. Olin juuri edellisenä päivänä täyttänyt 17 (joka oli samalla viimeinen päiväni Suomessa…) ja aloittamassa vaihto-oppilasvuoteni värikkäässä Coloradossa. Matkasin kohta tuntematonta – en tiennyt keitä tulisin tapaamaan, mitä tulisin tekemään ja millainen host-perheeni olisi, ihmiset, joiden kanssa asuisin. Olin menossa vieraaseen maahan vuodeksi aivan yksin, ilman tukiverkkoani eli perhettäni ja ystäviäni.

                       
Vaihto-oppilasvuosi on jotakin mitä ei rahalla voi mitata. Itsenäistyin ja kasvoin henkisesti tuon vuoden aikana paljon ja sain mielettömiä kokemuksia. Kävin seitsemässä eri osavaltiossa tuon vuoden aikana, kaksi kertaa Washington DC:ssä ja kävin myös Gallaudetissa, joka on maailman ainoa yliopisto kuuroille. Englantini parantui aivan huomaamattani ja opin amerikkalaista viittomakieltä.  Pelasin koulun lentopallon ja koriksen joukkueessa sekä olin tietokilpailujoukkueemme jäsen. Edustin kouluamme Academic Bowlissa joka suomeksi tarkoittaa  tietokilpailua. Olimme seitsemänsiä 79 joukkueesta. Puhuin small talkia, opin jenkkihymyn, kävin amerikkalaisjalkapallopeleissä sekä NHL että NBA peleissä. Osallistuin Homecomingiin ja Promiin, jotka ovat tanssiaisia.
Kävin kuurojen koulua, jonka nimi on Colorado School for the Deaf and the Blind, eli lyhennettynä CSDB. Siellä oli sekä kuuroja että sokeita oppilaita esikoulusta lukioon asti. Kouluni kampus oli todella iso ja rakennukset tosi vanhoja. Ensin ajattelin, että koulurakennukseni oli  linnan tyylinen. Lukiossa oli hädin tuskin 40 oppilasta, joka on aika vähän verrattuna muihin amerikkalaisiin kuurojen lukioihin.
American Sign Language eli ASL ja englanti olivat kommunikointikielet koulussani. Osasin vuoden alussa englantia ihan kohtalaisesti, mutta en osanut ASL:ää. Ekat viikot menivät kuin jossain humussa ja nukahdin aina heti sänkyyn päästyäni. Olin koko ajan väsynyt, sillä oli vaikeaa ymmärtää muita. Alussa ymmärsin todella vähän, mitä ihmiset puhuivat minulle eivätkä he ymmärtäneet kansainvälistä viittomakieltä. Mutta kyllä sitä kieltä ihan huomaamattaan oppii, kunhan on itse aktiivinen ja haluaa oppia. Sanoisin, että minkä tahansa kielen voi oppia, jos on siihen tahdonvoimaa.
Amerikkalainen koulujärjestelmä eroaa suomalaisesta aika paljon. Siellä on paljon enemmän valinnanvaraa kursseista – toisin kuin Suomessa. Kaikki urheilujoukkueet ovat koulussa ja opiskelu vaikuttaa myös urheiluun ja toisinpäin. Kokeissa oli monivalintatehtäviä ja kirjaa sai joissain aineissa käyttää apuna tai tehdä kavereiden kanssa yhdessä. Tuntien välissä oli vain 5 minuuttia aikaa vaihtaa luokkaa, jolloin tietysti olin aina alussa myöhässä. Totuin, että vessaan pääsee vain ruokatunnilla.
Koulussa oli todella paljon sääntöjä, mm. pukeutumissäännöt. Kavereiden kanssa hengaillaan oikeastaan vain koulussa. Treenit ja kaikki pelit ovatkin juuri sosiaalistumista varten. En oikeastaan tavannut paljoakaan kavereitani koulun ulkopuolella. Koulussa joskus minusta tuntui että minua kohdeltiin kuin 7-vuotiasta, vaikka olin oikeasti 17. Me emme saaneet paljoa päättää asioistamme koulussa ja siellä oli todella paljon sääntöjä, joita täytyi noudattaa. En osannut arvostaa itsenäisyyttä Suomessa ennenkuin opin millaista on muualla.
Yhdysvalloissa on aika erilainen kulttuuri ja ihmiset ovat todella avuliaita ja iloisia. Kaupassa myyjä kysyy, kuinka sinulla menee. Lähes kukaan amerikkalainen, jonka tapasin, ei ollut matkustanut Amerikan ulkopuolella. Jotkut eivät olleet edes käyneet Coloradon ulkopuolella. Amerikka on niin iso valtio, että maassa itsessään riittää todella paljon nähtävää. Jokainen osavaltio on kuin oma maansa ja esimerkiksi joka osavaltiossa ihmisillä on erilaiset aksentit.
Loppuaikana en olisi halunnut lähteä takaisin Suomeen. Viihdyin siellä missä olin. Olin rakentanut sinne uuden elämän ja sieltä piti sitten lähteä pois. Mutta kuitenkin minulla on myös elämä Suomessa, joten olihan Suomeenkin kiva palata, sillä kaipasin kaikkia kavereitani ja perhettäni. Kuitenkin liian pian Suomeen paluu häämötti, aina päivän lähempänä kun heräsin omasta jenkkivuoteestani. Kuitenkin tiesin että palaisin vielä joskus Amerikkaan. Kuten paras kaverini sanoi kun näimme viimeistä kertaa: ”This is not a goodbye, it´s just a byebye.” (= tämä ei ole hyvästi, se on vain näkemiin.) Minulla onkin suunnitelmana lähteä sinne käymään vuoden sisällä.
Suomeen paluu oli aika outoa, mutta samalla ihanaa. Lentokentällä oli perheeni ja joitakin ystäviäni minua vastassa ja tuntui kuin että näkisin harhoja. Kun heräsin aamulla omasta Suomen sängystäni, Amerikka tuntui vain joltain ihanalta unelta josta joku oli kiskaissut minut hereille. Tuntui kuin en olisi ollutkaan koskaan poissa ja että mikään ei olisi muuttunut rakkaassa kotimaassani Suomessa. Kuitenkin huomasin, että ainakin yksi suomalainen oli muuttunut. Se olin minä. Olin nimittän mieleltäni puoliksi amerikkalainen ja puoliksi suomalainen.
Kaiken kaikkiaan.. Sain elinikäisiä ystäviä, kokemuksia ja roimasti itsenäisyyttä. Osaan myös arvostaa Suomea sekä kaikkea minulle tärkeää eri tavalla. Suosittelen kaikille lämpimästi vaihtarivuotta tai vaikkapa kesävaihtoa ulkomaille.
Espoolainen Veera vietti lukuvuoden 2010-11 Coloradossa.


Uusimmat blogit

04.03.2015 Florida Lue lisää »
26.02.2015 Eroja Lue lisää »
28.02.2014 Berlin Lue lisää »
22.12.2011 Lue lisää »

    Vaihto-oppilaita maailmalla