Värikkäitä reissuja Ecuadorissa

29.05.2017 Elmeri Ecuador

Ecuadorin vuottani ovat värjänneet toinen toistaan värikkäämmät reissut ja tapahtumat. Viime kuukausien aikana olen matkustellut paljon omassa läänissäni erilaisilla vesiputouksilla ja lumihuippuisila vuorilla, unohtamatta tulivuorien kraaterijärviä.

Yksi reissu kuitenkin nousee ylitse muiden, nimittäin viisipäiväinen Galapagossaarten reissu. Ehdottomasti yksi kauneimmista ja uskomattomimmista paikoista jossa olen käynyt. Flooran ja faunan monimuotoisuus ja runsaus on kuin toiselta planeetalta. Merileijonat ja -iguaanit ovat kuin tuholaisia, ja täytyy olla varovainen ettei astu päälle. Jättiläiskilpikonnat muistuttavat lehmiä laiduntaessaan ympäriinsä ja liikkuen hitaasti.

 

Virkistävää oli myös maanlaajuinen vesisota karnevaalin aikaan, tai uusivuosi, jolloin miehet pukeutuvat leskiksi ja yrittävät viekotella kenet tahansa onnettoman sielun jonka saavat pysähtymään. Uutenavuotena myös tapana oleva ”vanhan vuoden” poltto, eli kotitekoisen mannekiinin piekseminen ja myöhemmin polttaminen, on yksi perinne minkä aion tuoda mukanani takaisin Suomeen.

Muuten joulun aika kului iloisesti, suhteeni perheeseen parani samalla kun espanjakin joutuu jouhevammin. Myös koulussa menee hienosti, jopa vähän tylsästi aiheiden ollessa niin helppoja.

Opiskeluni eivät kuitenkaan onneksi rajoitu Ecuadoriin, vaan olen myös suorittanut matematiikan kursseja Suomessa. Suunnitteilla on jatkaa omatoimista opiskelua mm fysiikan ja espanjan kanssa.

Aloin myös hiljattain käymään salsatunneilla ystäväni kanssa, mikä on mennyt hienosti. Alkeet opin nopeasti ja nyt olen jo päässyt käyttämään uusia taitojani juhlissa ystävieni kanssa.

Kaikki ei kuitenkaan ole ruusuilla tanssimista.. Hiljattain jouduimme hyvästelemään yhden vaihto-oppilaistamme, joka oli vain 6kk vaihto-ohjelmassa. Kyyneleiltä ei säästytty, kun yllätimme hänet lentokentällä.

Tulevilta viikoilta odotan, että pääsen matkustelemaan Etelä-Ecuadoriin tapaamaan muita vaihtareita ja myös ystäviäni, jotka löysin Galapagokselta. Suomeen paluu lähestyy. Toivoisin vain, että olisin aloittanut salsatunnit aikaisemmin.

 



Uusimmat blogit

04.03.2015 Florida Lue lisää »
26.02.2015 Eroja Lue lisää »
28.02.2014 Berlin Lue lisää »
22.12.2011 Lue lisää »

    Vaihto-oppilaita maailmalla