Isäntäperheenä tutustuminen nuoriin on palkitsevaa
1. Minkälainen teidän perhe on?
Liisa ja Jussi Ylöjärveltä. Omat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, mutta vierailevat toki aina ehtiessään. Tämän lisäksi meillä on kaksi seniori-ikäistä suomenlapinkoiraa. Tällä hetkellä meillä asuu neljäs vaihto-oppilas ja viides on tulossa syksyllä.
2. Mistä ajatus isäntäperheeksi ryhtymiseksi tuli?
Ensimmäisen kerran siitä, kun nuorin tytär ei ollut valmis jäämään kotiin kolmistaan isojen sisarusten muuttaessa pois kotoa. Kokemus oli mukava ja olemme jatkaneet isäntäperheenä siitä asti. Kodissamme on ollut tilaa ja elinikäisen partioharrastuksen synnyttämä tapa vapaaehtoistyöhön on myös ollut osallisena. YFU tuli meille tutuksi partiokaverin kautta, jolla oli aiempaa kokemusta isäntäperheenä ja vapaaehtoisena toimimisesta.
3. Ensimmäinen kohtaaminen – muistatteko jotain hauskaa tai yllättävää ensimmäisiltä päiviltä?
Ehkä hauskin tapahtuma on, kun japanilainen vaihto-oppilas kirmasi pihalla rusakon perässä kun halusi kuvata sitä. Myöhemmin hän oppi, että juokseminen ei siinä auta.
4. Millaista teidän arki vaihto-oppilaan kanssa on ollut? Onko jokin hetki tai muisto joka on erityisesti jäänyt mieleen?
Arkemme on ollut aika tavanomaista perhearkea. Kaikkien vaihtareidemme kanssa olemme retkeilleet ja jokainen on päässyt osalliseksi myös partioharrastuksestamme. Viimeisimpänä Albert osallistui kokonaiselle talvileirille yhtenä talven kylmimmistä viikonlopuista. Hienosti kuitenkin selvittiin ja vaihto-oppilaalle kokemus oli hieno.

saksalainen Albert selvisi hienosti yöstä teltassa yhtenä talven kylmimmistä päivistä!
5. Mikä on ollut yllättävintä isäntäperheenä? Onko jokun asia muuttanut omaa ajattelua tai perheenne arkea?
Lähes kaikki vaiharit ovat kokeneet normaalista päivärytmistä kiinni pitämisen postiivisena asiana. Tätä emme osanneet etukäteen ajatella.
6. Onko ollut jotain haasteita, miten niistä on selvitty?
Euroopasta tulleiden vaihtareiden kanssa on huollettu mm. hammasrautoja julkisessa terveydenhuollossa. Tämä on lopulta sujunut ihan hyvin, mutta on vaatinut hiukan selvittelyä. Kaikenlaisia pieniä kommelluksia matkalle on mahtunut, mutta mitään isompia ongelmia ei ole ollut.
7. Mitä vaihtarin kanssa eläminen on tuonut teidän perheelle?
Nuorten kanssa tutustuminen on palkitsevaa ja on ilo seurata heidän itsenäistymistään. Lisäksi, kun omat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, tuo vaihto-oppilas myös meille itselle ryhtiä arkeen.
8. Mitä haluaisit sanoa perheelle, joka vielä miettii isäntäperheeksi ryhtymistä?
Hypätkää rohkeasti mukaan. Hotellia ei tarvitse pyörittää vaan vaihtareilta voi vaatia ihan samoja asioita kuin nuorilta yleensäkin. Meillä vaihtareista on ollut apua mm. eläinten hoitamisessa ja muissakin kotitöissä. Tämän lisäksi oma kielitaito on parantunut selvästi.

