Kansainvälisyyden aarre on siirtynyt sukupolvelta toiselle nyt 70 vuotta


YFU täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Toiminnanjohtaja Riikka Seppälä iloitsee siitä, että YFU:laisia on jo kolmessa sukupolvessa. Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet YFU:lle haastavia koronaviruspandemian vuoksi. Riikan mukaan kevät ja kesä ovat kuitenkin osoittaneet, että nuoret haluavat edelleen lähteä vaihto-oppilaaksi ja suomalaiset perheet ovat kiinnostuneita avaamaan kotinsa ovet ulkomaalaisille nuorille. YFU:n vaihto-oppilastoiminta ei olisi mahdollista ilman suurella sydämellä mukana olevia vapaaehtoisia.

– Monessa perheessä YFU:laisuus periytyy. Kun vanhemman tai isovanhemman vaihtovuosi on sujunut hyvin, he haluavat, että oma nuorikin lähtee maailmalle saman järjestön kautta ja samalla halutaan olla aktiivisemmin mukana YFU:n toiminnassa.
– YFU:n vahvuuksia ovat yhteisöllisyys, ihmisläheisyys ja sydämellisyys. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia teitä upeita vapaaehtoisia, jotka omalla toiminnallanne edistätte näitä asioita, sanoo Riikka. Samoin haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette luottaneet meihin ja lähettäneet nuorenne YFU:n kautta vaihto-oppilaaksi tai avanneet kotinne ulkomaalaiselle vaihto-oppilaalle.

Juhlavuoden kunniaksi keräsimme ajatuksia ja tunnelmia kuudelta vuosikymmeneltä. Antoisia lukuhetkiä ja hyvää kesää!

60-luku: Laivalla rotuerottelun repimään maahan

Timo, Yhdysvallat 1967-68

Olin vaihdossa USA:ssa Iowan osavaltiossa sijaitsevassa Baxterin kaupungissa. Siskoni oli ollut vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa YFU:n kautta 1962-1963, ja oli tuosta lähtien ollut tekemisissä Suomessa olevien ulkomaalaisten vaihto-oppilaiden kanssa. Mutta kyllä yksi syy oli halu itsenäistyä ja samalla oppia englannin kieli. Vaihtoon lähteminen oli tuona aikana jotain aivan uutta. Pidin itseäni etuoikeutettuna, kun pääsin vaihto-oppilaaksi.

Vuosi -68 oli voimakasta rotuerottelun aikaa USA:ssa. Kesällä -68 suurissa kaupungeissa oli suuria mellakoita. Suuria kaupunkeja pyrittiin välttämään. Vietnamin sota puhutti varsinkin juuri koulunsa lopettaneita nuoria. Nuoret tekivät ihmeellisiä asioita välttääkseen kutsunnat.

Kohokohtia vaihtovuodessani oli niin monta, että on oikeastaan vaikea löytää vain yhtä. Koko vuosi voisi olla yksi, mutta jos valitsen muutaman ylitse muiden niin onnistuminen amerikkalaisen jalkapallon loppuottelussa ja nimeni maininta lehdessä. Englannin kielen opettaja sai minut innostumaan näyttelemiseen, ja koulun senior luokan luokkanäytelmässä ja musikaalissa molemmissa minulla oli päärooli. Uskon, että sillä oli vaikutusta omaan ammatinvalintaani. Puhekilpailun voitto niin koulun kuin myös osavaltion kilpailuissa oli myös yksi kohokohta.

Tärkein neuvoni tulevalle vaihtarille on mennä kohdemaahan avoimin mielin. Pitää oppia tekemää kompromisseja, mutta samalla ottamaan vastuuta omista asioista. Aina toki pitää muistaa, että kuva meistä suomalaisista ja Suomesta muodostuu kunkin yksilön käyttäytymisestä. Liian voimakas arvostelu ei ole hyvästä. Muistan hyvin, kun omassa lähtövalmennuksessa sanottiin, että ”vaihto-oppilas on isäntäperheessä ja paikkakunnalla vain vuoden, mutta perhe on siellä monesti koko elämän”. Minusta se toimii vieläkin.

70-luku: Suurperhearkea ja suurvaltapolitiikkaa

Lauri, Yhdysvallat 1972-73

”Vietin vuoden farmilla noin 8 kilometriä Reinbeck -nimisestä kaupungista, asukkaita alle 2000, Iowan osavaltiossa.

Vaihtariksi lähteminen oli käynyt mielessä silloin tällöin, olihan Munkkiniemen Yhteiskoulu ollut aktiivinen vaihtarikoulu koko kouluaikanani. Jussi Saukkonen, YFU:n hallituksen puheenjohtaja oli kouluni rehtorina. Syksyllä 1972, kun lukio alkoi, koulussamme tuntui leviävän oikea vaihtarikuume. Meitä lähti muistaakseni sitten yhteensä 19 eri puolille Amerikkaa kesällä 1972. Se taisi olla yhdestä koulusta ennätys, jonka sitten rikkoi kaksi vuotta myöhemmin se lähtijäryhmä, johon veljeni Panukin kuului.

Jos haluan ajatella, mikä olisi ollut vuoden kohokohta, niin joudun toteamaan omalta kohdaltani, että nyt tuntuu siltä, että se kohokohta on vielä käynnissä. Olin onnekas joutumaan/pääsemään suureen perheeseen (viisi siskoa, yksi veli), jonka kanssa olen ollut kanssakäymisessä jatkuvasti. Kahdeksan Amerikan-perheen jäsentä on ollut luonani täällä Suomessa ja olen ollut häissä ja luokkakokouksissa Atlantin tuolla puolen ainakin puoli tusinaa kertaa. ”It’s only beginning” on kohdallani hyvin tarkka YFU-slogan!

Muistan koulusta syksyltä ’72’ hyvin, että useimpia miespuolisia luokkatovereitani painoi draft-numero, joka oli arvottu kullekin henkilölle, ja saattoi merkitä lähtöä Vietnamiin koulun päätyttyä. Historia heidän onnekseen ajoi parempaan suuntaan, eikä kukaan heistä joutunut sotimaan vasten tahtoaan.

Silloin, kun olen saanut tilaisuuden sanoa jotain evästykseksi vaihtoon lähtevälle (mukaan lukien omat lapseni), ole koettanut painottaa toisaalta sitä, että on hyvä irrottautua Suomen ympyröistä mahdollisimman tarkkaan, kunhan pitää huolen siitä, etteivät omat vanhemmat rupea murehtimaan, kun ei mitään kuulu. Toisaalta kannustan kasvamaan omien odotusten yli, kun todennköisesti se arki uudessa maassa ja perheessä kuitenkin on erilaista kuin mitä oli kuvitellut etukäteen. Ja niin kuin jo totesin, parhaat hedemät voivat kypsyä vielä vuosien päästä varsinaisesta vaihtarikokemuksesta, Jos hyvä onni käy!

80-luku: Koripalloa ja katastrofeja

Kari, Yhdysvallat 1985-86

Olin vaihdossa Kermanissa, Kaliforniassa Fresnon vieressä sijaitsevassa pienessä 3000 asukkaan maanviljelykylässä, joka tuottaa viinirypäleitä, puuvillaa, persikoita ja manteleita.

Pelasin koripalloa ja yksi pelikaveri lähti vaihtoon, joten olihan munkin lähdettävä. Tuohon aikaan Interrail oli todella suuressa suosiossa, samoin Englannin kesäkielikoulut ja jenkkeihin lähteminen. Lukiossa joka vuosikurssilla tuntui olleen vaihdossa olleita. Sen aikaisella kouluenglannilla ei tosiaan tehnyt mitään, joten meni ensimmäiset kuukaudet kieltä opetellessa ja pyytäessä toisia puhumaan hitaammin, että olisin ymmärtänyt edes jotain. Kotiin soittaminen maksoi 10 markkaa/min, joten ainoastaan muutaman kerran vuoden aikana juttelin kotiväen kanssa. Kirjeitä sen sijaan sain, samoin esim. Keskisuomalaisesta leikattuja urheilusivuja, jotta pysyin hieman tietoisena siitä, miten Jyp ja HoNsU pärjäsivät.

Vuoteeni ajoittui kaksi isoa katastrofia; Sukkula Challengerin lentoa katsottiin koulussa tv:stä, olihan lennolla mukana opettaja. Sukkulan räjähdettyä kaikki oppilaat päästettiin kotiin suruliputuksen kera. Tsernobylin ydinonnettomuuden tapahduttua koulukaverit olivat hädissään perheeni puolesta, koska olivat nähneet paikallisessa lehdessä kuvan, jossa makasi porukkaa maassa ja tekstinä oli, että Suomessa ihmiset ovat kuolleet ydinonnettomuuden seurauksena. Kuva oli otettu rannalla, jossa porukka oli ottamassa aurinkoa…

Pukeutumisessa tärkeitä olivat Levis 501 -farkut, toppaukset bleisereissä ja takatukkahan kuului myös asiaan. Kovin tv-sarja tuona vaihto-oppilasvuonna oli Miami Vice. Paikallisradioiden soittolistat olivat myös ihmetyksen aihe, kun hyviä hittejä puski radiosta koko ajan ja puhetta oli vain vähän (taisi juuri tuon vaihtovuoden aikana Suomeen tulla ensimmäiset kaupalliset radioasemat).

-85 Suomessa ei ollut vielä (ainakaan Jyväskylässä) hampurilaisketjuja ja ruokaanhan laitettiin vain suolaa ja pippuria. Oli aika shokki, kun ekana iltana mentiin Taco Belliin syömään tacoja! Vaihtovuoteni kohokohtia olivat koulun joukkueessa pelaaminen (koripallo ja jenkkifutis), Homecoming King -valinta, Prom-tanssit sekä Senior-matka Disneylandiin.

Tärkein neuvoni tulevalle vaihtarille on positiivisen utelias asenne. Moikkaa kaikkia ja puhu. Naura itsellesi. Kun on vaikeaa, kerro siitä isäntäperheelle, jotta tietävät, mikä vetää mielen matalaksi. Mun aikana oli helppo olla olematta yhteydessä Suomeen ja kannustan siihen nykyisessä somemaailmassa myös. Kaverit ei täällä jätä, vaikka et yhteyttä pidä ja toisaalta sieltä saa varmasti iänikuisia ystäviä myös. Älä vertaa maita keskenään, etsi ennemminkin asioita, jotka vaihtomaassa ovat riemastuttavan erilaisia ja jotka mielellään näkisi myös suomalaisessa kulttuurissa. Osallistu kaikkeen aktiivisesti, niin pääset kulttuuriin parhaiten sisään.

90-luku: Lama-ajan tutkailua Atlantin takaa

Iitu, Yhdysvallat 1991-92

Olen kotoisin pieneltä 7000 asukkaan paikkakunnalta Keski-Suomesta. Kansainvälisyys oli aina ollut haaveeni ja kirjoittelin kirjeitä kirjekavereilleni ympäri maailmaa koko nuoruuteni ajan.  Amerikkalainen high school -elämä oli upeaa nuoren maalaistytön silmin telkkariohjelmien ja leffojen kautta. Pikkuserkkuni ja muutama tuttava lukion ylemmiltä luokilta lähtivät vaihtoon USA:han ja silloin ymmärsin, että se saattaisi olla mahdollista minullekin. Oli upeaa, kun vanhempani tukivat haavettani ja oli alusta asti selvää, että jos haluaisin lähteä, he kyllä sen mahdollistaisivat, vaikka se vaatisikin venymistä. Nyt jo edesmennyt isäni sanoi aina, että vaihto-oppilasvuosi jos joku on tärkeä investointi tulevaisuuteen. 

Tuohon aikaan vaihtovuoteen suhtauduttiin ihmetellen, vaikkei se niin epätavallista meidän pikku paikkakunnallakaan ollut – meidän lukioluokastamme minun lisäkseni kaksi muuta lähti vaihtoon. Vaihtovuoteni vietin Teksasissa, kaupungissa nimeltä The Woodlands, joka sijaitsee Houstonista pohjoiseen noin 45 minuutin ajomatkan päässä. Näin jälkikäteen ajateltuna olihan se huimaa aikaa olla maailman toisella puolella. Postikorttien ja kirjeiden ja satunnaisten puheluiden varassa oltiin ja hyvin selvittiin, vaikka koko ajan ei oltukaan tavoitettavissa. 

Jenkeissä isoimmat jutut tuolloin olivat korkea otsatukka ja permanentti, hiusdonitsit, värilliset piilolinssit ja lappuhaalarit. Yleisesti tuo vuosi 1991-92 oli ison laman aikaa Suomessa, ja se tietysti heijastui omaan vaihtooni. Suomen markka devalvoitiin ja markan arvo romahti yhdessä yössä. Neuvostoliitto hajosi ja USA:ssa ihmeteltiin, että mitä ihmettä se tarkoittaa. 

Vaihtovuoteni kohokohta oli se, että sain toisen perheen Teksasista ja ihmisiä, jotka täysin ottivat osaksi perheettään ja rakastivat kuin omaansa. Perheen, jonka luokse voin aina palata paikkaan, jota vielä 30 vuotta myöhemmin kutsun toiseksi kodikseni ja jota nyt jo täysi-ikäiset lapsenikin kutsuvat Teksasin mummolaksi. 

Vinkkinä tuleville vaihtareille Apulannan sanoin: ’Sulla on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa.’ Lähde matkaan avoimin mielin, älä suunnittele liikaa etukäteen vaan tartu hetkeen ja nauti!”

00-luku: Salsaseikkailuja lattareissa

Anna, Ecuador, 2008

Saman ikäinen serkkuni Kiira soitti minulle syyslomalla ja ilmoitti, että hänet on hyväksytty vaihtoon jenkkeihin YFU:n kautta. Minulle tuli kamala hätä hakea itsekin, sillä oma äitini oli ollut aikoinaan myös vaihdossa YFU:n kautta ja minulle tuli jotenkin yllätyksenä, että olin nyt vihdoin sen ikäinen, että vaihtoon lähteminen oli mahdollista. Päätös ei ollut minkäänlaisen harkinnan takana, vaan impulssi (joka ehkä näin jälkiviisaana sopi melko hyvin yhteen kohdemaavalintani kanssa). Tilasin hakupaketin heti samana iltana enkä edes vertaillut eri vaihto-oppilasjärjestöjä – YFU oli ainoa, jonka kautta hain. Vanhemmilleni tuli viikon kuluttua yllätyksenä, kun ilmoitin, että ”hei, olen 15v. ja olin vähän ajatellut, että voisin muuttaa lattareihin”.

Suosikkiasioitani vaihtovuodessani olivat (1) pieni, toisiinsa kietoutunut kaveriporukka, (2) yhteinen spontaanisuus, sekä (3) Ecuadorin tietty rosoisuus. Muodostin nopeasti tiiviin kaveriporukan, johon kuuluivat kouluni muut vaihtarit sekä yhtä monta ecuadorilaista nuorta. Me vaihtarit olimme tietysti uusia maassa eikä meillä ollut lapsuudenystäviä tai muita luottohenkilöitä, joiden kanssa olisimme viettäneet aikaa. Oli siis helppo luottaa siihen, että oli kyseessä mikä vain fiesta tai tyhjä iltapäivä, nämä ihmiset haluaisivat kokoontua ja tehdä jotain yhdessä. Seura oli aina taattu, elämännälkäinen ja todella lojaali. Saatoin hypätä taksiin kotitaloni edestä ja ajaa minne vain pienessä kaupungissani kiinteään $1 hintaan. Kouluvelvoitteet eivät koskaan venyneet koulupäivien ulkopuolelle, joten olin enimmäkseen onnellinen, huoleton, espanjaa hablaava, salsaa tanssiva, kikatteleva ja vähän villi social butterfly.

Älypuhelimet eivät siis vielä näkyneet katukuvassa, niin Suomessa kuin Ecuadorissakaan. Silloin Nokialla oli vielä hallussaan lähes puolet matkapuhelimien markkinoista, kun taas Applella ja Samsungilla vain kahden ja kolmen prosentin osuudet. Minulla ja vaihtarikavereillani kulki kaikilla taskussa Nokian ”kapula”, joihin ostettiin kioskeista prepaid-saldoa ja joissa ei ollut nettiyhteyttä. Puhelimeni varastettiin vaihtovuoden aikana – enää en osaisi kuvitella, että kukaan olisi pitänyt sitä varastamisen arvoisena. Ecuadorissa oli edelleen käytössä puhelinkioskit, joista soitettiin perinteiset ulkomaanpuhelut.

Muistan jännittäneeni ennen lähtöä, olisiko isäntäperheelläni kotonaan nettiä. Oli – he olivat hankkineet sen minua varten (sydän). Paria vuotta aikaisemmin lattareissa olleet suomalaiset vaihtarit olivat kertoneet minulle, että tietokoneen ottaminen mukaan vaihtoon oli tarpeetonta, sillä sitä ei käytetty läksyihin, wifi oli olematonta ja kaiken kukkuraksi se painoi liikaa matkalaukussa. Otin kuitenkin läppärin mukaan, jotta pystyisin soittelemaan Skype-puheluita perheelleni. Kavereihin taas pidin yhteyttä juttelemalla IRC-Galleriassa ja MSN messengerissä, mutta sekin oli murroksessa, sillä loin Facebook-tilini vaihtovuoden aikana. Vain 6 vuotta myöhemmin, palatessani asumaan lattareihin, soittelin jo perheeni kanssa Whatsapp-puheluita älypuhelimellani.

Tärkein neuvoni tuleville vaihtareille on ottaa tavoitteeksi etsiä ikioma turvaverkkosi. Mitä nopeammin löydät kohdemaasta ihmisiä, joihin alat kiintyä, sitä nopeammin kaikki helpottaa – guaranteed. Jollekin se tärkein henkilö on oma host äiti. Jollekin uusi paikallinen poikaystävä. Jollekin paikalliset luokkakaverit tai host siskot. Jollekin tennisseuran ihmiset. Jollekin muut vaihtarit. Nämä eivät ole tuulesta temmattuja esimerkkejä, vaan tunnen vähintään yhden vaihtarin, joka löysi läheisimmän ihmisensä näistä ryhmistä. Tiivistettynä, kerää ympärillesi sellaisia ihmisiä, joiden seurasta nautit, niin yhtäkkiä huomaat, ettet enää laske päiviä kotiinpaluuseen. 🙂

10-luku: Vaihtoon someaikakaudella

Annika, Kanada, 2017-18

Vietin vaihtovuoteni Kanadan Montrealissa. Vaihtoon lähtö on jo sen verran yleistä, ettei kukaan oikeastaan ihmetellyt. Halusin parantaa englanninkielen taitoani ja tutustua uuteen kulttuuriin. Tässä minua kannustettiin paljon.

2010-luku näkyi vaihdossani erityisesti helppona kommunikaationa. Sosiaalisen median kautta oli helppo pitää yhteyttä kavereihin sekä Kanadassa että Suomessa. Vaihtovuoteni kohokohta olivat meidän koulun musikaalin esityspäivät, jolloin pääsin viettämään aikaa kavereiden kanssa ja host-perhe tuli katsomaan esitystämme.

Tärkein neuvoni tulevalle someaikakauden vaihtarille on olla vertaamatta omaa vaihtoa muiden kokemuksiin. Etenkään siihen versioon, minkä näet toisten somessa!

20-luku: Etä-YES ja EM-jalkapallohumua

Laura, Belgia 2020-2021

Olin vaihdossa Belgiassa Flandersissa maan hollanninkielisellä alueella sijaitsevassa Limburgin maakunnassa. Perheeni on toiminut isäntäperheenä, mikä oli varmasti suurin syyhyn siihen, että itsekin halusin kokea vaihtovuoden ulkomailla. Ollessani tetisssä 8-luokalla YFU:lla sain lisää tietoa vaihdosta, ja sen jälkeen täytettiinkin jo hakemus yhdessä kotona… Kaipasin muutosta ja uusia haasteita ja tiesin, että vaihto tarjoaisi molempia näitä.

Koronatilanteen takia vaihtoon lähteminen oli hieman epävarmaa, ja sen takia ihmisetkin suhtautuivat siihen eritavoin. Minunkin kohdemaa vaihtui matkanvarrella, mutta olen ollut supertyytyväinen vaihdokseen! Itseäni korona ei hirveästi estellyt, sillä tiesin, että luvassa olisi silti ikimuistoinen vuosi. 

Mieleen tulee tosi paljon ihania reissuja vaihtarikavereiden kanssa… mutta silti sanoisin, että ehdoton kohokohta oli päästä asumaan täysin erilaisessa perheessä! Uudenlainen perhearki kasvatti ja opetti minulle paljon uutta muun muassa lastenhoidosta ja erilaisista perhemuodoista. Sen takia ajattelutapani erilaisista perheistä ja ihmisistä on muuttunut vuoteni aikana. 

Koronavuosi on tietty tehnyt vaihdosta erilaisen rajoitteiden takia. Etäkoulun takia esimerkiksi kavereiden saaminen oli haastavampaa, ja suhde isäntäperheeseen on vahvistunut, kun kotona on vietetty normaalia enemmän aikaa. Zoom on tullut tosi tutuksi vuoden aikana myös etä-YES:in ja YFU:n valmennusten kautta. Tällä hetkellä fudiksen EM-kisat näkyvät tosi paljon päivittäisessä elämässäni. Belgia kovana fudismaana ottaa kisat aika tosissaan, ja Belgian värit näkyvät katukuvassa. 

Tulevalle vaihtarille antaisin vinkiksi, että virheistä oppii sitten vaikka kantapään kautta, eli niiden tekemistä ei kannata pelätä! Eläkää täysillä ja nauttikaa joka ikisestä hetkestä. Vaikeampia hetkiä tulee vastaan, mutta ne kuuluvat elämään eikä ei kannata murehtia liikaa. Siispä tsemppiä, sä pärjäät kyllä niin kuin kaikki muutkin vaihdossa olleet!