Miksi kannattaa lähteä vaihto-oppilaaksi?

Kysyimme vaihdosta palanneilta miksi kannattaa lähteä vaihtoon. Mistä voi tietää, että se on oikea päätös? Päätös lähteä vaihto-oppilaaksi ei ole millään tavalla helppo päätös. Se on taloudellisesti iso päätös, sillä vaihtovuosi maksaa paljon. Vaihto-oppilaaksi lähdetään yleensä kesken lukion tai ammattikoulun, ja moni valmistuu vuoden kavereitaan myöhemmin, mikä saattaa harmittaa.

Vaihtovuotta kannattaa miettiä kuitenkin myös siltä kannalta, mitä siitä saa. Moni vaihtarina useita vuosikymmeniä sitten ollut muistelee edelleen omaa vaihtarivuottaan ja kertoo sen olleen käänteentekevä omassa elämässään ja esimerkiksi työelämään liittyvissä valinnoissaan. Kansainvälisyys, kielitaito, ystävät eripuolella maailmaa, avarakatseisuus, rohkeus ja itseluottamus ovat iso pääoma.

Uudet kokemukset, uudenlainen kulttuuri

Moni vaihtari haluaa lähteä tutustumaan uuteen maahan ja kulttuuriin. Jotkut haluavat lähteä johonkin mahdollisimman kauas ja ihan toisenlaiseen kulttuuriin, kuten Japaniin tai Latinalaisen Amerikan maihin, jotkut haluavat elää todeksi elokuvia tai tv-sarjoja USA:ssa tai Kanadassa, toiset haluavat tutustua Euroopan maiden elämäntapaan.

”Nähdäkseen maailmaa ja tutustuakseen uusiin maihin ja kulttuureihin”¨

”Tää kulttuuri. Se on todella erilainen, kun Suomessa ja musta se on niin mahtavaa kokea se omin käsin eikä vaan telkkarin kautta.”

Uudet kokemukset ja esimerkiksi erilainen tapa opiskella ovat monelle syitä lähteä vaihto-oppilaaksi. Ihan tavallisen arjen eläminen isäntäperheen kanssa riittää jo unohtumattomaksi kokemukseksi, ja sellaista kokemusta on vaikea järjestää pidemmilläkään matkoilla tai edes myöhemmin, asumalla aikuisena itsenäisesti vieraassa kulttuurissa.

”Saadakseen unohtumattomia kokemuksia.”

”Jos susta ite tuntuu, että oot valmis tai haluut uusia kokemuksia.”

”Pääsee käymään erilaisessa koulussa.”

Uudet ihmiset: isäntäperhe ja kaverit

Isäntäperheellä on iso merkitys vaihto-oppilaan elämässä. Perheitä ja vaihtareita on erilaisia, ja kaikille ei muodostu isäntäperheeseen samanlaista elinikäistä suhdetta kuin toisilla. Uusia tärkeitä ihmisiä voi saada myös koulukavereista, muista sukulaisista tai toisista vaihto-oppilaista.

”Pääsee elämään host perheessä ja muodostamaan erityisen ja (mahdollisesti) elinikäisen yhteyden host perheen kanssa.”

”Kaikki uudet ihmiset ketä oon tavannu ja uudet asiat mitä oon saanu kokeilla. Ihmiset keitä oon tavannu täällä on tullu mulle todella tärkeiksi, ja ne on auttanu mua läpi koko vuoden. Oon kokenu heidän kanssaan paljon ja heistä on tullu mulle toinen perhe.”

”Oon päässy kokemaan ihan uudenlaista elämää toisella puolella maapalloa, ja koen, että mulla on vähän niinkun toinen koti ja perhe täällä. Plus oon tavannu ihania kavereita!”

”Saa uusia kavereita ja tuttuja eri puolilta maailmaa.”

Uusiin ihmisiin tutustumiseen ja kavereiden saamiseen auttaa kielitaito. Englannin kielen saa viritettyä englanninkielisissä maissa vaihtarina ollessa aivan uudelle tasolle, mutta vaikeampiakin kieliä on mahdollista oppia puhumaan ja ymmärtämään jos vaan jaksaa harjoitella ja uskaltaa rohkeasti käyttää kieltä. Moneen maahan pääsee lähtemään ilman kieliopintoja, mutta lyhyestäkin omatoimisesta opiskelusta on paljon apua vaihtovuoden alussa.

”Oppiakseen uutta kieltä tai parantaakseen kielitaitoaan.”

”Parasta mitä oon mielestäni saanu on uudet ihmiset kehen tutustunu ja tietenki uus kieli mitä oppinu puhumaan! Jotenki absurdi asia osaa monta kieltä samaan aikaan, vaikka ei se kauheen harvinaista ookkaan!”

Itsenäistyminen, sopeutumiskyky

Vaihto-oppilaaksi lähdetään nuorena, ja monen kohdalla vaihtovuosi on ensimmäinen pidempi ajanjakso oman perheen, kodin ja lähipiirin turvaverkkojen ulkopuolella. Vaihto-oppilaaksi lähteminen vaatii ison annoksen rohkeutta niin nuorelta kuin hänen perheeltään. Vaihtovuoden kokeneiden vastausten perusteella iso loikka kannattaa. Vaihto-oppilasvuosi opettaa itsenäisyyttä turvallisissa olosuhteissa, koska tukena on isäntäperhe ja vaihto-oppilasjärjestö. Vaihto-oppilailta vaaditaan paljon joustavuutta ja sopeutumiskykyä, mistä on apua myös tulevassa elämässä.  

”Oppii itsenäisyyttä ja sopeutumista erilaisiin tilanteisiin.”

”En oo koskaan ollu mitenkään tosi UJO mutta kyllä musta on tullu täällä vielä avoimempi ja puheliaampi uusien ihmisten kanssa.”

”Tietty se perinteinen oon kasvanu ihmisenä ja kypsynyt tän kokemuksen takia paljon mutta se vaan on niin totta. Oon myös huomattavasti itsenäisempi, koska täällä monia uusia asioita joutuu hoitamaan itekseen kun ei ookaan sitä samaa vanhaa ympäristöä kun kotona.”

”Vaihtoon kannattaa lähteä, koska siellä oppii sosiaalisemmaksi ja se avartaa maailman kuvaa.”

Vaihtovuoden kokemukset eivät ole millään tavalla kaikki helppoja tai positiivisia, vaan vuoden aikana joutuu kokemaan ja käymään läpi erilaisia negatiivisiakin tunteita. Moni vaihtari puhuu kuitenkin sen puolesta, että vaikka juuri sillä hetkellä ei siltä tuntuisikaan, ne huonommatkin kokemukset kannattaa kokea, sillä ne kasvattavat ja opettavat asioita.

”Jos miettii lähtöä kannattaa lähteä, sillä vaikka jollain olisikin ollut negatiivisia kokemuksia, en ole koskaan tavannut ketään kuka ois katunu vaihtoon lähtöä.”

”Vaihtovuosi tulee aina olemaan positiivinen asia riippumatta siitä mitä sen aikana tapahtuu. Tämä siksi, että vaihdossa tulee oppimaan ainutlaatuisella tavalla asioita, joista on hyötyä elämässä ja omassa kasvussa.”

”En kadu mitään ja oon niin ilonen et olin tarpeeksi rohkee tulee tänne.”

“Kannattaa lähteä niin paineettomasti, avoimella mielellä ja rohkealla asenteella hakemaan irti niin paljon kuin mahdollista, etsimään mahdollisuuksia ja positiivisuutta.”

”Henkilökohtasesti mun mielestä siinä vaiheessa, jos ees harkitset lähtöö niin tosi hyvä idea mennä! Vaihto on ihan mahtavaa aikaa ja suosittelen JOKA IKISELLE joka ees miettii sitä.”

“A Life in a year”

Moni sanoo vaihtovuodesta sen olevan “a life in a year”. Vaihtovuosi ei toisaalta lopu kotiinpaluuseen, vaan vaihto-oppilasvuoden reflektointi jatkuu, ja sen vaikutukset näkyvät monen mielessä vielä pitkään vaihtarivuoden jälkeen.

YFU:n kautta vaihtaritoiminnassa on mahdollista jatkaa oman vaihto-oppilas vuoden jälkeen vapaaehtoisena, jolloin on mahdollista päästä tapaamaan ja auttamaan uusia Suomesta vaihtoon lähteviä mutta myös Suomeen vaihtariksi tulevia nuoria eri tavoilla.

Moni vaihto-oppilas pitää tiivistä yhteyttä perheisiinsä tai ystäviinsä vaihtarivuoden jälkeen, ja vaikka yhteydenpito välillä hiipuisi, se saattaa alkaa uudestaan vuosien jälkeen.

Lisää artikkeleita