YFU-sponssi vaihto-oppilaalle

Kansainvälisuus kuuluu kaikille

YFU myöntää nyt 3 000 euron sponsseja Saksaan ja Ranskaan lukuvuodeksi 2023-24 hakeville nuorille, joiden ei olisi mahdollista lähteä vaihto-oppilaaksi ilman taloudellista tukea.

”Uskomme, että kansainvälisyys kuuluu kaikille. Jaamme stipendit taloudellisin perustein ahkerille ja motivoituneille oppilaille.”

Kulttuurienvälistä ymmärrystä ja viestintää tarvitaan maailmassa yhä enemmän. Meille on tärkeää, että Suomessa kasvaa kansainvälisesti ajattelevia ja toisiin kulttuureihin avoimesti suhtautuvia nuoria. Haluamme myös tukea suomalaisnuorten monipuolista kielitaitoa. Stipendejä myöntämällä pyrimme osaltamme varmistamaan, että Suomessa on saksan ja ranskan kielen osaajia tulevaisuudessa.

Stipendin hakeminen

Saksaan voi hakea ilman aiempia saksan kielen opintoja. Ranskaan puolestaan vaaditaan joko kahden vuoden ranskan kielen opinnot ja riittävä tulos kielitestissä, muussa tapauksessa opinnot aloitetaan pakollisella kielikurssilla. Vaihto-oppilaaksi lähdetään 15-17-vuotiaana joko suoraan yläasteen jälkeen, tai lukio-ikäisenä. Lue tarkemmin, mitä vaihto-oppilaalta edellytetään.

YFU-sponssia haetaan samalla sähköisellä lomakkeella, jolla haetaan vaihto-oppilaaksi. Hakuaika stipendille on 9.5.-30.6.2022.

Vaihto-oppilaaksi Euroopan ytimeen

Saksa ja Ranska sijaitsevat Euroopan ytimessä. Saksa ja Ranska ovat molemmat hyvin monipuolisia maita, kummastakin löytyy sykkiviä suurkaupunkeja, kauniita rantoja, pittoreskeja pikkukyliä, mukavaa maaseutua ja jylhiä vuoristoja. Vaihto-oppilasvuoden aikana tulet oppimaan kielen lisäksi eurooppalaista tapakulttuuria poskisuudelmineen ja erilaisine päivää rytmittävine ruoka-aikoineen.

Lue lisää vaihtarivuodesta Ranskassa ja Saksassa.