|

Tervetuloa Suomeen -perheeksi?

YFU:n kautta tulee vuosittain Suomeen nuoria eripuolilta maailmaa. Suomessa heitä kiinnostaa meille hyvin arkiset asiat, kuten luonto ja koulujärjestelmä. Vaihto-oppilaat saapuvat Suomeen pian, elokuun alussa, ja he aloittavat koulun samaan aikaan muiden lukiolaisten kanssa. Suurin osa vaihto-oppilaista viettää Suomessa koko lukuvuoden ja palaa kotiin juhannuksen jälkeen kesäkuussa 2024.

Kansainvälistymistä ja vanhemmuutta

Jos perheesi kaipaa piristystä arkeen ja on avoin uusille kokemuksille, halukas opastamaan, välittämään ja tukemaan kansainvälistä nuorta, jolle vaihto-oppilasvuosi on paitsi suuri seikkailu, myös kasvun ja kehittymisen vuosi, isäntäperheenä toimiminen sopii sinulle ja perheellesi loistavasti.

YFU:n isäntäperheet ympäri maailmaa ovat tavallisia perheitä

Isäntäperheet ovat ihan tavallisia suomalaisia perheitä. Perheet eivät saa korvausta isäntäperheenä toimimisesta. Perheillä voi olla omia lapsia, jotka ovat leikki-ikäisiä, teini-ikäisiä tai jo aikuisia – tai ei lapsia ollenkaan. Perheenä voi toimia yksinhuoltajat, avioparit tai avoparit. Tärkeintä on, että perheillä on aito halu tutustua nuoreen, ja tukea nuorta suomalaiseen kulttuuriin tutustumisessa ja kielen oppimisessa.

Isäntäperheiden tulee tarjota nuorelle ruoka ja majoitus vaihdon ajaksi, oma huone ei ole välttämätön, mutta vaihto-oppilaalla tulee olla oma sänky ja rauhallinen työpiste kotitehtävien tekemiseen. Vaihto-oppilaan olisi hyvä päästä kulkemaan kouluun isäntäperheen luota kohtuullisen vaivattomasti. Vaihto-oppilaat käyvät Suomessa lukiota.

Isäntäperheenä toimiminen kiinnostaa, mutta mistä voin tietää sopiiko se meidän perheelle?

Tervetuloa Suomeen -perheenä pääset kokeilemaan isäntäperheenä toimimista. Perheet toivottavat nuoren tervetulleeksi Suomeen, ja auttavat hänet vaihtovuoden alkuun. Tervetuloperheenä toimitaan n. 3-4 kuukauden ajan, jonka aikana etsimme vaihto-oppilaalle vakituisen isäntäperheen. Tervetuloperheenä toimiminen on hyvä tapa kokeilla miltä isäntäperheenä toimiminen tuntuu. Syksyn aikana perhe voi halutessaan päättää jatkavansa isäntäperheenä koko lukuvuoden ajan. Jatko sovitaan aina jokaisen perheen kanssa erikseen.

Me etsimme vielä isäntäperhettä

Löydät lisää tietoa vielä isäntäperhettä etsivistä nuorista täältä.

Miksi juuri minä ryhtyisin Tervetuloa Suomeen -perheeksi?

  • Saat olla vaihto-oppilaan ensimmäinen kontakti suomalaisuuteen.
  • Lyhytkin yhteinen matka voi antaa ihan mahtavia, elämän pituisia muistoja teille molemmille.
  • Pääset esittelemään vaihto-oppilaalle ensimmäistä kertaa meille tavallisia arkisia asioita kuten saunomista tai suomalaisen metsän tai järvimaiseman, ja ensimmäiset koulupäivät, ja näet hänen ensimmäiset kosketuksensa suomalaiseen kulttuuriin.
  • Vaihto-oppilas tuo sinun ja perheesi arkeen kansainvälisyyttä lyhyessäkin ajassa.
  • Saat uutta näkökulmaa suomalaisuuteen ja omaan äidinkieleesi.
  • Saat intensiivisen kielikurssin vaihto-oppilaan vasta opetellessa suomen kieltä.
  • Voit kokeilla isäntäperheenä toimimista – ja mahdollisesti jatkaa koko lukuvuoden jos siltä tuntuu.
  • Paljon kommelluksia ja hauskoja hetkiä!

Miten tervetuloperheeksi pääsee?

Tervetuloperheeksi haetaan samalla tavalla, kuin tavalliseksi YFU:n isäntperheeksi. Jos et ole aiemmin toiminut YFU:n isäntäperheenä:

1. Täytä isäntäperhelomake tästä

2. Saat tunnukset, joiden avulla pääset valitsemaan elämääsi ja perheeseesi sopivimman vaihto-oppilaan.

3. Haastattelemme perheesi kotonasi tai virtuaalisesti, haastattelu on molemminpuolista tutustumista.

Näiden vaihdeiden jälkeen teemme yhdessä päätöksen sitoutumisestasi Tervetuloperheeksi.

Jos olet aiemmin ollut YFU:n isäntäperheenä riittää, että olet yhteydessä YFU:n toimistoon yfu.finland@yfu.fi niin saat käyttöösi tunnukset vaihto-oppilaiden oppilastietosivuille. Voit käyttää myös vanhoja tunnuksiasi.

”Kannattaa ehdottomasti avata kodin ovet ulkomaalaiselle nuorelle, jos siihen suinkin on itsellä mahdollisuus. Kynnystä pidetään ehkä turhaan liian korkeana. Koko perhe saa aimo annoksen oppia toisen maan kulttuurista. Lisäksi koko perheen, etenkin lasten kielitaito karttuu reippaasti. Tunnelma perheessä on koko vuoden kansainvälinen. Se on ihanaa! Ja mikä parasta, meillä on nyt enemmän lapsia perheessä! Vaihto-oppilaastamme tuli ehdottomasti perheenjäsen!”

Similar Posts