Haemme toiminnanjohtajaa
Ovatko kansainvälisyys ja sen edistäminen sinulle tärkeitä arvoja? Nautitko työstä nuorten kanssa ja innostut siitä, että pääset tukemaan heidän kehitystään ja avartamaan heidän maailmankuvaansa? Nautitko verkostoitumisesta ja uusien kontaktien luomisesta? Haluatko olla luomassa eri ikäisille ihmisille mahdollisuuksia vapaaehtoisuuteen ja osallisuuteen? Jos vastauksesi on kyllä, hae YFU Suomen toiminnanjohtajaksi!
Youth for Understanding (YFU) on voittoa tavoittelematon kansainvälinen vaihto-oppilasjärjestö. Tarjoamme 15-18 -vuotiaille nuorille mahdollisuuden viettää lukuvuoden, lukukauden tai lyhyempiä aikoja erilaisessa kulttuurissa, vaihto-oppilaana. YFU Suomi on lähettänyt suomalaisia nuoria maailmalle jo vuodesta 1958 alkaen. Kauttamme vaihto-oppilasvuoden on kokenut jo noin 15.000 suomalaista nuorta ja noin 5000 suomalaisperhettä on toiminut isäntäperheenä ulkomaiselle nuorella.
Haemme nyt joukkoomme innostunutta ja ammattitaitoista
TOIMINNANJOHTAJAA
johtamaan Suomen Youth For Understanding ry:tä ja vastaamaan toiminnan kehittämisestä ja kasvattamisesta.
Toiminnanjohtajan tehtäviin kuuluvat mm. seuraavat tehtävät:
- YFU Suomen operatiivinen johtaminen sekä talouden ja toiminnan jatkuva uudistaminen ja kehittäminen yhdistyksen strategian mukaisesti.
- yhdistyksen vuosikokousten sekä hallituksen ja työvaliokunnan kokousten valmistelu.
- Vastuu yhdistyksen taloushallinnosta ja sopimuksista.
- Henkilöstön johtaminen ja työhyvinvoinnin edistäminen.
- Toiminnan laadun ja vaihto-oppilaiden ja heidän isäntäperheidensä kokemusten jatkuva parantaminen.
- Markkinointi- ja viestintäsuunnitelmien, erilaisten koulutusten, tilaisuuksien ja leirien koordinointi ja järjestäminen yhdessä tiimin kanssa.
- Kansainvälinen yhteistyö YFU organisaation keskushallinnon, eri maiden yhdistysten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa.
- Yhteistyö sidosryhmien, kuten vaihto-oppilaiden, heidän vanhempiensa, isäntäperheiden, vapaaehtoisten, YFU Suomen hallituksen, yhteistyökumppaneiden ja viranomaisten kanssa.
Apunasi sinulla on ammattilaisista koostuva viiden hengen tiimi ja ulkoinen tilitoimisto.
Odotamme sinulta
- näkemystä ja intoa toiminnan jatkuvaan kehittämiseen
- soveltuvaa korkeakoulututkintoa, oma-aloitteisuutta, organisointikykyä ja itsenäistä työskentelyotetta sekä yleisimpien toimisto-ohjelmistojen käytön hyvää osaamista
- Kokemusta esihenkilö- ja kehittämistehtävistä
- Hyviä vuorovaikutus-, verkostoitumis- ja esiintymistaitoja
- Vahvoja neuvottelutaitoja ja paineensietokykyä
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, muut vieraat kielet katsotaan eduksi
- Talouden alalla osaamiseesi kuuluu mm. budjetointi ja raportointi
- Innostus varainhankintatehtäviin ja kokemus EU-/Erasmus- rahoituksesta katsotaan eduksi
- Kokemus järjestötoiminnasta, nuorten kanssa työskentelystä ja vapaaehtoistoiminnasta tai sen koordinoinnista ovat eduksi
- Mahdollisuutta matkustaa kansainvälisesti ja kotimaassa
- Vaihto-oppilas- tai isäntäperhekokemus on eduksi, mutta ei välttämätöntä
Tarjoamme sinulle
- Itsenäisen, monipuolisen, merkityksellisen ja kansainvälisen tehtävän, jossa on mahdollisuus kehittää omaa osaamistasi.
- Joustavat työajat ja mahdollisuuden tehdä töitä osittain myös etänä
- Modernit toimistotilat Pasilassa
- Työterveyshuollon kattavat palvelut
- Palkka sopimuksen mukaan
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva ja se sisältää ilta- ja viikonlopputyötä. Uusi toiminnanjohtaja aloittaa tehtävässään syksyn 2025 aikana myöhemmin sovittavana ajankohtana.
Hakeminen
Jos kiinnostuit tehtävästä, niin lähetä hakemuksesi ja CV viimeistään 22.4.2025 oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessa palkkatoiveesi.
Lisätietoja tehtävästä antavat hallituksen varapuheenjohtaja Eppu Rantala, p. 040-5031909 maanantaina 7.4. klo 14-16 ja perjantaina 11.4. klo 12-14 sekä hallituksen puheenjohtaja Tiina Lintinen, p. 050-5501884 maanantaina 14.4. klo 16-18 ja keskiviikkona 16.4. klo 9-11. Lue lisää toiminnastamme www.yfu.fi, Instagram ja Tik Tok @yfufinland.
Kutsumme valitut kandidaatit Teams-haastatteluun viikolla 19 ja toisen kierroksen haastattelut pidetään kasvokkain viikolla 20. Soveltuvuusarviointi tehdään ennen lopullista rekrytointipäätöstä.
Ajattelemme YFU:ssa, että avartamalla nuorten maailmankuvaa pystymme murtamaan ennakkoluuloja. Tavoitteenamme on, että ketään ei syrjittäisi ihonvärin, uskonnon, sukupuolen, kansallisuuden tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
Haku alkaa 14. maaliskuuta 2025 ja päättyy 22. huhtikuuta 2025, klo 23.59 (Europe/Helsinki)
Työsuhteen tyyppi: Vakituinen
Youth for Understanding ry
Youth for Understanding (YFU) on voittoa tavoittelematon kansainvälinen vaihto-oppilasjärjestö. Tarjoamme 15-18 -vuotiaille nuorille mahdollisuuden viettää lukuvuoden, lukukauden tai lyhyempiä aikoja erilaisessa kulttuurissa, vaihto-oppilaana. YFU Suomi on lähettänyt suomalaisia nuoria maailmalle jo vuodesta 1958 alkaen. Kauttamme vaihto-oppilasvuoden on kokenut jo noin 15.000 suomalaista nuorta ja noin 5000 suomalaisperhettä on toiminut isäntäperheenä ulkomaiselle nuorella.