Vaihto-oppilaasta isäntäperheen äidiksi


Kesäkuussa 2018 turkulainen Hirvosen perhe oli jäähyväisten edessä, kun saksalaisen Pian vaihto-oppilasvuosi Suomessa Hirvosten luona päättyi. Pia oli Hirvosten ensimmäinen vuosivaihto-oppilas. Perheenäiti Outi Hirvonen oli itse vaihto-oppilaana 30 vuotta sitten, ja hänen perheessään oli ollut myös kesävaihto-oppilaita. Hyvien omien kokemusten jälkeen Hirvoset päättivät ottaa vuosioppilaan kotiinsa.

Hirvonen kertoo Pian olleen positiivinen ja rohkea vaihto-oppilas, joka oli innostunut Suomesta ja oppi suomen kielen hyvin.

 Maaliskuusta lähtien pystyimme käymään tavallisen arkikeskustelun suomeksi. Pialla oli hyvät sosiaaliset taidot ja hän sai helposti ystäviä.

Ei supersuorittamiselle

Hirvonen muistuttaa, ettei isäntäperheen tarvitse supersuorittaa vaihto-oppilaan takia, vaan tavalliset jutut riittävät. Vaihto-oppilaalle ei välttämättä tarvitse järjestää ohjelmaa tai pitää seuraa, sillä oppilas voi haluta olla myös itsekseen ja osaa hankkia omia kavereita itsekin.

Hirvosen mielestä on myös tärkeää, että aikuinen osaa olla teinin kanssa ja palata samalla takaisin oman teini-ikänsä tuntemuksiin, jotta ymmärtäisi oppilasta paremmin. Kaikki vaihto-oppilaan tunteet tai pohdinnat eivät välttämättä liity isäntäperheeseen, vaan ovat osa nuoren omaa pohdintaa, kasvua ja itsensä etsimistä.

Isäntäperheenä oleminen ei ole aina helppoa, ja kestää tottua, että talossa on vieras ihminen. Erityisen haastavaa on, ettei vaihtaria pysty heti komentamaan kuin omaa lastaan. Siitä huolimatta isäntäperheenä toimiminen antaa paljon.

Perheen tytär Helena, poika Arno ja Milo-koira, host-isä Harri, vaihtari Pia ja Outi Hirvonen.

Joutsenia ja jokamiehenoikeuksia

Hirvoset pääsivät vaihto-oppilaan kanssa katsomaan Suomea toisen silmin. Saksalaista Piaa ihmetytti esimerkiksi, miksi Suomessa bussipysäkillä ihmiset seisoivat metrin päässä toisistaan, mutta saunassa istuivat kylki kyljessä. Piasta oli myös upeaa luistella meren jäällä Naantalissa tai kävellä yksin metsässä.

Pia oli vaikuttunut siitä, että pääsi helposti metsään, vaikka poimimaan marjoja tai sieniä. Regensburgilainen Pia ei myöskään ollut aiemmin nähnyt, kun joutsenet lähtevät lentoon.

– Vuoden ehdoton highlight oli, että pääsin tutustumaan toisen maan ihmiseen tasolla, jota ei pysty kokemaan muuten, Outi Hirvonen toteaa.

Vaihtovuotenaan Pia piti muun muassa esitelmän historian tunnilla Saksan toisen maailmansodan historiasta ja sen käsittelystä nykyajan Saksassa. Outin mielestä vaihto-oppilaiden pitäisikin saada enemmän tunnustusta lukiokurssien suorittamisesta ja pärjäämisestä suomalaisessa lukiossa, jotta vaihto-oppilaat motivoituisivat koulunkäynnistä. Pia kirjoitti myös regensburgilaiseen lehteen jutun vaihtovuodestaan.

Outi pitää vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen yhteyttä vanhaan isäntäperheeseensä. Lentokentän tunnelmat Pian lähtöpäivänä olivat haikeat.

– Pia saattaa tulla ensi vuonna lakkiaisten aikaan Suomeen ja käydä luokkakavereidensa juhlissa. Aika näyttää, millaiseksi yhteydenpitomme Pian kanssa jää.

Kiinnostaako sinua isäntäperheeksi ryhtyminen? Nyt on hyvä aika ryhtyä isäntäperheeksi!

Kysy lisää YFU:n toimistolta, puh. 09-6226 1319, maija.nystrom[at]yfu.fi

Täytä isäntäperhehakemus »

Tilaa tietopaketti isäntäperheenä toimimisesta

Lue lisää tietosuojasta YFU:ssa: https://yfu.fi/tietosuojaseloste/