YFU:n vapaaehtoinen loihtii vanhojentanssipukuja vaihtareille


Vanhojentanssit ovat yksi kansainvälisten vaihto-oppilaiden Suomen vaihtovuoden ikimuistoisimmista elämyksistä. Riitta Harmia, YFU:n isäntäperheen äitinä sekä vaihto-oppilaiden ja isäntäperheiden tukihenkilönä toiminut vapaaehtoisemme on ommellut ja vuokrannut vuosia vanhojentanssipukuja kansainvälisille vaihto-oppilaille, ja mahdollistanut monelle nuorelle ikimuistoisen päivän. Riitan puvut ovatkin erittäin suosittuja oppilaiden keskuudessa.

Mistä idea vanhojentanssipukujen ompeluun lähti?

Olen ollut kiinnostunut ompelusta ja vaatteiden suunnittelusta jo lapsesta saakka. Suunnittelin jo ennen kouluikää nuken vaatteita, ja sittemmin olen ommellut liki koko ikäni. Kun nyt jo aikuiset lapset olivat iässä, jolloin oltiin erilaisissa luisteluseuroissa tai telinevoimistelussa ja pidettiin erilaisia kevät-, joulu- ym. juhlia, puvustin monen show:n esiintyjät sekä suunnittelin ja ompelin vaatteet. Kun nämä jutut loppuivat, ompelukin jäi taka-alalle. Sitten tuli aika, jolloin oman tyttäreni oli vaihdossa ja meillä oli silloin Brasilian tyttö vaihto-oppilaana. Kysyin häneltä haluaisiko hän, jos ompelisin hänelle mekon vanhojentansseihin. Siitä se alkoi ja yhdessä valitsimme kankaat sekä suunnittelimme puvun. Sitten ompelin oman tytön vanhojentanssimekon ja kun meille tuli uusi vaihto-oppilastyttö, niin taas ompelin uuden mekon. Juttu lähti liikkeelle ja monet ottivat yhteyttä kysyäkseen, vuokraisinko mekkoja.

Kuvassa YFU:n brasilialainen vaihto-oppilas Elisa.

Kauanko olet tehnyt vanhojentanssipukuja?

Noin neljä vuotta olen tehnyt näitä pukuja, ja olen ommellut yhteensä seitsemän vanhojentanssimekkoa. Lisäksi olen saanut joitain pukuja tuttavilta. Sittemmin olen tehnyt myös hääpukuja.

Millainen on isäntäperhehistorianne: mikä sai teidät ryhtymään isäntäperheeksi ja montako vaihtaria teillä on ollut?

Ryhdyimme isäntäperheeksi noin kymmenen vuotta sitten, kun näimme lehti-ilmoituksen asiasta. Meillä on ollut tasan kymmenen vaihto-oppilasta, jotka ovat kotoisin Turkista, Thaimaasta, Meksikosta, USAsta, Italiasta, Brasiliasta ja Uruguaysta. Lisäksi olen toiminut tukihenkilönä noin kahdellekymmenelle vaihto-oppilaalle.

Millaista on seurata vanhojentansseja ja lukioelämää ulkomaisen vaihtarin kautta?

On ollut ihanaa seurata kaikkea mitä vaihto-oppilaiden vuodet ovat tuoneet tullessaan. Parhaillaan olen ollut useissa tansseissa samana vuonna seuraamassa tansseja. Se aika siitä puvun suunnittelusta tansseihin saakka on ollut aikaa, joka on lähentänyt oppilasta ja minua. Sitten olen saanut tutustuttua moneen perheeseen, joiden oppilaille olen puvun lainannut tai tehnyt. Nyt taas kun tanssit ovat ohi, mielessä pyörii minkälaisen puvun haluaisin suunnitella seuraavalle tarvitsijalle.

Sopisiko kansainvälinen vaihto-oppilas teidän perheeseenne?


Ilmoittaudu isäntäperheeksi!