Kuka voi lähteä vaihto-oppilaaksi?

Vaihto-oppilaaksi voi lähteä lukiossa tai ammattikoulussa opiskeleva nuori. Yleensä vaihtoon lähdetään lukion ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta lähteä voi myös lukion toisen vuoden tai peruskoulun jälkeen. Alla on mainittu muita huomioitavia asioita.

Koulumenestys

Edellytämme hakijalta vahvaa motivaatiota ja sopeutumiskykyä elää isäntäperheen jäsenenä vieraassa kulttuurissa. Edellytämme myös aktiivista asennetta opiskeluun kohdemaan koulussa, jossa koulunkäynti voi erota paljon suomalaisesta. Lukuaineiden keskiarvon on oltava lähempänä kahdeksaa kuin seitsemää; tätä alhaisemmilla arvosanoilla nuorta harvoin hyväksytään YFU:n vaihto-ohjelmiin. 

Kielitaito

Osaan kohdemaista vaaditaan tietty määrä aiempia kieliopintoja ja/tai kielitasotestin läpäiseminen. Mahdolliset kielitaitovaatimukset mainitaan maan esittelysivulla. Oli hakijan kohdemaa mikä tahansa, suosittelemme vahvasti ainakin paikallisen kielen alkeiden opettelemista ennen lähtöä. Näin vaihtoaika lähtee helpommin käyntiin.

Terveys

Vaihto-oppilaan terveydentilan on oltava hyvä. Allergiat, tietyt krooniset sairaudet (esim. hyvässä hoitotasapainossa oleva astma, diabetes tai reuma) ja hoidettu syömishäiriö eivät välttämättä ole esteitä. Syömishäiriöön, masennukseen tai ahdistukseen liittyvän psykoterapian päättymisestä on oltava noin kolme vuotta lähtöhetkellä.

Ruokarajoitukset

Valitettavasti moni kohdemaa ottaa rajoitetusti vastaan keliaakikkoja tai vegaaneja, sillä heille sopivan isäntäperheen löytyminen voi olla haastavaa. Tämänkin tyyppisistä rajoituksista on ilmoitettava jo hakuvaiheessa, jotta voimme arvioida nuoren soveltuvuuden vaihto-oppilaaksi. Ohjelmissamme on rajallinen määrä paikkoja mm. allergisille ja erikoisruokavalioita noudattaville oppilaille. 

Ikäraja

Lähtijän ikäraja vaihtelee kohdemaittain. Pääsääntöisesti lähtijän on oltava 15–17-vuotias. Maakohtaiset ikärajat mainitaan maan esittelysivulla.