Argentiina
Kolme syytä lähteä vaihto-oppilaaksi Argentiinaan
- Argentiinalaisten lämpö ja hymy tarttuvat ja tekevät hyvää kylmän, pohjoisen maan asukkaille.
- Espanjan kielen taidosta on sinulle hyötyä, puhuuhan sitä yli 400 miljoonaa ihmistä maailmassa!
- Pääset maistelemaan paikallisia herkkuja, joita ovat locro, empanadas, medialunas, dulce de leche, ja tietysti pihvit ja mate-juoma.

ERIKOISOHJELMAT
Hyvä tietää
Kielitaito
Argentiinaan hakevien tulee osata englantia kohtuullisesti.
Aiempia espanjan kielen opintoja ei vaadita. Suosittelemme kuitenkin, että opiskelet espanjan alkeet ennen lähtöäsi.
Erityisruokavaliot
Kasvissyöjät voidaan hyväksyä ohjelmaan, jos erityiskiintiöpaikkoja on hakuvaiheessa vielä jäljellä.
Mikäli olet vegaani, meidän tulee kysyä Argentiinan YFU:lta mahdollisuudesta löytää sinulle sopiva isäntäperhe tapauskohtaisesti.
Erikoisohjelmat
Argentiinassa on mahdollista jatkaa omaa lajia omalla tasolla paikallisessa urheiluseurassa urheiluohjelmassa. Kysy myös muista harrastusmahdollisuuksista!
5 hyvää syytä lähteä vaihtoon argentiinaan
Diego Argentiinan YFU:sta kertoo viisi hyvää syytä lähteä vaihto-oppilaaksi Argentiinaan.
Mitä vaihdon aikana tapahtuu?
YFU:n vaihto-oppilaana käyt paikallista koulua, joka voi olla joko valtion- tai yksityiskoulu. Mikäli alueellasi ei ole lukiota sopivan kulkuyhteyden päässä, käyt ammattikoulua. Koulupäivä voi alkaa varhain aamulla tai vasta iltapäivällä. Koulussa saatetaan käyttää koulupukua, joka voi myös olla t-paita tai takki.
Argentiinassa osallistut hauskaan ja hyödylliseen saapumisvalmennukseen, jossa tapaat vaihto-oppilaita eri maista, opit espanjan kieltä ja tutustut paremmin paikalliseen elämäntapaan. Vuoden keskivaiheilla pääset vielä puolivuosivalmennukseen ja vuoden lopussa kotiinpaluuvalmennukseen. Asiapitoisen sisällön lisäksi YFU:n valmennuksissa ja seminaareissa pidetään hauskaa. Ne ovat mainioita tilaisuuksia tavata toisia vaihto-oppilaita ja solmia elinikäisiä ystävyyssuhteita.
Alueesi vapaaehtoiset järjestävät vuoden aikana erilaisia tapahtumia vaihto-oppilaille ja isäntäperheille. Ohjelmassa on ollut niin piknikkejä, pizzailtoja kuin pieniä retkiäkin. Argentiinassa kesäloma on helmikuussa, jolloin voit halutessasi osallistua paikallisen YFU:n järjestämälle omakustanteiselle matkalle.
Argentiinassa koulujen lukuvuosi alkaa maaliskuun alussa, ja loppuu joulukuussa. Joulu-helmikuun ajan argentiinalaiset nuoret viettävät kesälomaa.
Vaihtoon Argentiinaan voi hyvin lähteä tammikuussa, jolloin vaihto-oppilailla on mahdollisuus lähteä samantien mukaan YFU:n järjestämälle leirille Barilocheen, Patagoniaan.
Mikäli lähdet vaihtoon elokuussa, valmistauduthan siihen, että vaihtovuotesi puolessa välissä vietät kesälomaa.
matkat ja retket
Patagonian leiri Barilochen lähellä
Ajankohta: helmikuu
Kesto: noin viikko
Hinta: noin 500 USD
Vaihto-oppilaat viettävät viikon Patagonian pohjoisosassa, lähellä Barilochea sijaitsevassa Nahuel Huapi -kansallispuistossa. Leiri järjestetään kauniilla leirintäalueella noin 20 kilometrin päässä Barilochen kaupungista.
Leiri tarjoaa upean mahdollisuuden tutustua Argentiinan luontoon, vuoristomaisemiin ja paikalliseen kulttuuriin yhdessä muiden vaihto-oppilaiden kanssa.
Iguazún putoukset – viiden päivän seikkailumatka
Ajankohta: huhti–toukokuu
Kesto: 5 päivää
Hinta: noin 400 USD
Tämä matka vie vaihto-oppilaat maailmankuuluille Iguazún putouksille, jotka ovat yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä. Matkan aikana vieraillaan sekä Brasilian että Argentiinan kansallispuistoissa ja osallistutaan ohjatuille viidakkoretkille ja muihin elämyksellisiin kierroksiin.
Unohtumaton kokemus, joka yhdistää luonnon, kulttuurin ja seikkailun!
Argentilainen perhe-elämä
Perhe on argentiinalaisille erittäin tärkeä. Argentiinalaiset rakastavat viettää vapaa-aikansa läheisten kanssa. Sukulaiset asuvat yleensä lähellä toisiaan, ja tapaavatkin usein grillaamisen ja lasillisen parissa.
Arkisin illallinen syödään yhdessä perheen kanssa, meille aika myöhään, noin klo 22.00 illalla. Kello viiden aikaan syödään ”la merienda”, tavallisesti kahvia ja keksejä.
Argentiinalaiset perheet voivat vaikuttaa hyvin eloisilta ja meluisilta. He jakavat kaiken, riidoista hauskoihin tarinoihin ja nauruun, ja ottavat sinut tulee hyvin nopeasti omaksi lapsekseen.
Argentiinalainen koulu
Kun koulun kellot soivat, opiskelija istuskelevat vielä kaikessa rauhassa koulun pihalla ja juovat yhdessä maté:ta. Vähän ajan kuluttua opettaja tulee hakemaan oppilaat tunnille. Tunnit ovat hauskoja ja täynnä hyvää mieltä ja puhetta. Opettajan opetusta kommentoidaan usein. Opettajat ja opiskelijat ovat läheisiä, ja jos sinulla on jokin ongelma, voit hyvin kertoa siitä opettajallesi. Hän auttaa mielellään.
Koulua käydään ainakin maan keskiosissa klo 7.30-12.30 välillä, ja iltapäivisin vietetään siestaa, eli levätään tai nukutaan päiväunet. Buenos Airesissa ja joissain yksityiskouluissa koulupäivä kestää koko päivän.
Aamu aloitetaan mahdollisella yhteisellä ruokoushetkellä ja kansallislaulun laulamisella. Kouluvuoden aikana kouluissa vietetään useita erikoispäiviä ja juhlia, kuten opiskelijoiden päivää, opettajien päivää, tai perinteiden päivää. Et varmasti kyllästy!








