|

Työharjoitteluun yfulle

Oletko kiinnostunut kansainvälisyydestä, toiminnan kehittämisestä, markkinoinnista tai vapaaehtoistyöstä? Haluatko vaikuttaa itse työharjoittelusi sisältöön? Etsimme työharjoittelijaa YFU:n toimistoon Helsinkiin osaksi tiimiämme. Työharjoittelun sisältöä muokataan hakijan opintojen ja toiveiden mukaan. Erityisesti haemme markkinointiviestinnästä ja vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneita  harjoittelijoita.  Voit olla esimerkiksi markkinointia, kasvatus- tai sosiaalialaa opiskeleva. Meillä pääset ihan oikeasti tekemään ja kokeilemaan monenlaisia tehtäviä ja saat sopivasti vastuuta.

Markkinointiviestinnässä pääset mukaan esimerkiksi some-kanavien ja nettisivujen sisällön suunnitteluun ja toteuttamiseen ja järjestät ja osallistut kouluissa pidettäviin messutapahtumiin ja kansainvälisyyspäiviin. Samalla opit viestinnän mittaamista, tulosten arviointia ja tutustut markkinoinnin laajaan kenttään.

Vapaaehtoistoiminnassa pääset mukaan toteuttamaan tapahtumia vapaaehtoisille ja vaihto-oppilaille. Tehtäviisi voi kuulua esim. tapahtumien järjestämistä ulkomaalaisille vaihto-oppilaille ja vapaaehtoisille sekä vapaaehtoisten innostamista ja rekrytointia mm. haastattelijoiksi, infoihin osallistujiksi ja eri tapahtumien toteuttajiksi.

Odotamme, että olet aloitteellinen, vastuullinen, yhteistyökykyinen ja sinulla on taitoa kysyä, kun tarvitset apua.  Englannin kielen taitosi sekä suullinen että kirjallinen tulee olla hyvä. Lisäplussaa on, jos olet itse ollut vaihto-oppilaana tai vapaaehtoisena toimiminen on sinulle tuttua.

Harjoittelu on kokopäiväinen (37,5 h/vko) ja toivomme, että voit olla meillä harjoittelijana vähintään kuusi kuukautta. Harjoittelun ajankohdasta sovitaan, kun sopiva henkilö on löytynyt. Toivomme, että harjoittelujaksosi alkaisi jo vuoden 2023 puolella. Harjoittelu on palkaton.  Tarjoamme mukavan työyhteisön ja työkaverit, joilta voi aina kysyä ja saada tukea eri tilanteissa. Toimistomme sijaitsee ihanalla paikalla Töölössä Helsingissä ja sinun on myös mahdollista tehdä harjoittelu osaksi etänä.

Jos innostuit, lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi osoitteeseen riikka.seppala@yfu.fi. Kerrothan hakemuksessasi mitä osaat jo ja mitä haluaisit harjoittelun aikana oppia ja milloin voit harjoittelun alkaa. Ole nopea! Valitsemme muutaman hakijan haastatteluun ja teemme päätöksen nopeallakin aikataululla.

Similar Posts